EERO-albumin värivalinta
Maaliskuu 16, 2010, 14:08:05
Työstin EERO-albumia aluksi mustavalkena. Albumin varhainen työnimi oli RAKKAUDEN KORKEAJÄNNITYS. Korkkarithan on julkaistu yleensä mustavalkoisina.Kierrätin puolivalmista albumia tuttavilla ja sain palautetta. Tommi Musturi oli sitä mieltä, että albumi kaipasi visuaalisesti vielä jotakin. Tommi taisi ehdottaa, jopa nelivärisyyttä. En innostunut siitä. Mutta heitin ilmoille ajatuksen, jos tekisin lisävärin sitruunamehulla ja lämmittäisin sivuja sitten kynttilällä. Samalla tavoin kuin Kanerva lämmittää Eerolta saadun kirjeen ja salakirjoitus avautuu. Tommi kertoi tehneensä paperikokeiluja vastaavalla tavalla, mutta leivinuunissa. Paperiin sitruunamehulla valellut kohdat muuttuvat tummemmiksi. Piti vaan varoa, ettei paperi kärähdä kokonaan. Uunikokeilu tuntui houkuttelevalta, mutta turhan työläältä. Lopulta piirsin lisävärin paperin toiselle puolelle mustalla tussilla ja skannasin sen. Kokeilin ensiksi harmaasävyä.Harmaa tuntui ankealta. Vaikka olinkin ottanut ohjenuoraksi KORKEAJÄNNITYS-lehdet niin ei minun tarvinnut niiden ulkoasua enää orjallisesti noudattaa. EERO-albumi ei mennytkään EGMONTin seulan läpi. Olin tarjonnut albumia EGMONT-kustannukselle julkaistavaksi KORKEAJÄNNITYS-sarjassa mutta idea ei mennyt läpi. ELÄKELÄISTEN KORKEAJÄNNITYS meni läpi, muttei RAKKAUDEN KORKEAJÄNNITYS. LIKE lupautui julkaisemaan EEROn kun en ollut ehtinyt uutta KANERVA-albumia tehdä. Edellinen KANERVA JA KIROTTU LOKKI -albumi painettiin mustalla ja sinisellä. EEROa varten valitsin väriyhdistelmän, joka toimi aikoinaan ROXANEN PALUU-albumissa (Tekijäpari PJOTR ja MEYNEN). Painetaan cyan (sininen) ja magenta (punainen) päälekkäin niissä kohdissa missä tarvitaan tummempaa piirtoväriä ja sitten jompaa kumpaa väriä tai molempia saattoi käyttää lisävärinä. Valitsin kuitenkin lisäväriksi pelkän magentan. Puolisävyt tein rastereilla. Tekstauksessa käytin ainoastaan puhdasta cyania. Jotta luettavuus säilyisi vaikka painossa värit hiukan heilahtaisivatkin.Ohessa vielä kansi ja esimerkkikuva ROXANEN PALUU-albumista, joka vaikutti värivalintaani.
Kommentit
Uutista ei ole vielä kommentoitu tai kommentteja ei ole vielä hyväksytty.
» Paluu blogiarkistoon